Mäntykallion lauma on jakautumassa kahtia, Orlandon laumaan (Karhujärven lauma) ja Florin laumaan (Mäntykallion lauma). Tällä sivulla on hahmot, jotka siirtyvät uuteen laumaan kunhan se saadaan ropessa perustettua. Aluksi Orlando ja Cathy eroavat Mäntykalliosta ja heidän pieneen joukkoonsa liittyy muutama muu. Tästä joukkiosta muodostuu lopulta lauma, joka asettuu asumaan Karhujärven rannalle.

 

Lauman alueiden kartta.  Pesät sijaitsevat Karhujärven rannalla.

---------------------------------------------------------------------------------

Tähän laumaan ei vielä oteta enempää jäseniä.

 

Lauman jäsenet:

 

-uusi kuva tulee joku päivä-

Nimi: Orlando

Lempinimi: -

Sukupuoli: uros

Arvo: jonkinlainen alfa, vaikkei pidäkään itseään sellaisena

Ikä : 8v

Väritys: Orlando on väriltään hopeanharmaa, selästä tummempi kuin vatsapuolelta. Kasvoissa on hieman valkoista, samoin vasemmassa etutassussa. Silmät ovat hiilenmustat ja niissä on tarkkavainen katse.

Ulkonäkö: Orlando on hieman tavallista suurikokoisempi ja muutenkin voimakas, mutta ei mitenkään raskasrakenteinen. Aika ketteräkin tuo on, vaikka omaa enemmän voimaa kuin nopeutta. Turkki on melko lyhyt ja säänkestävää tyyppiä, kaulassa karva on hieman pidempää. Pää ja kuono ovat melko leveät. Vasemman korvan kärki on revennyt ja poskessa on n. 8cm pituinen arpi.

Luonne: Orlando on rehellinen, itsevarma ja huumorintajuinen. Tuo rakastaa suurien saaliseläinten, kuten hirvien ja porojen, kaatamista ja onkin siinä hyvä. Myös taisteleminen sujuu hyvin. Uusia susia kohtaan uros on ystävällinen, mutta ei kuitenkaan puhu turhia. Todella itsepäinen, kun päättää tehdä jotain.

Muuta: Orlando on vahva ja hyvä taistelija, ja hän on myös hyvä kaatamaan suuria saaliseläimiä. Florin veli. Cathy on Orlandon hyvä ystävä, jonka tämä on tuntenut jo kauan,

Roolipejaaja: Fox

 

----

 

Nimi: Catherine

Lempinimi: Cathy

Sukupuoli: naaras

Arvo: -

Ikä : 7

Väritys: Täysin musta mutta mahan ja kaulan alapuoli on valkoinen, valkoisia ovat myös tassut ja oikean etutassu puoleen väliin saakka. Vaalean siniset silmät.

Ulkonäkö: Cathy on aika normaalikokoinen ja sopusuhtainen paitsi häntä on vähän normaalia lyhyempi.

Luonne: Päättäväinen ja ihan mukava jos hänelle mukavia ollaan. Aika kärsivällinen ja järkevä, ei tosin tarkoita sitä etteikö osaisi pitää hauskaakin. Cathy ei ole kovin äidillinen mutta jos nyt sattuisi saamaan pennun niin kyllä siitä osattaisiin huolehtia.

Muuta: Cathyllä on normaalia huonompi hajuaisti mutta todella hyvä kuulo, eikä olla mikään mestari jäljittämisessä. Ei ole mikään supervahva tai -nopea mutta erittäin kestävä. Orlandon vanha ystävä.


Roolipejaaja: Mizz 13w

 

------------

 

Nimi: Almost Fantastic
Lempinimi: Fanny

Sukupuoli: narttu

Lauma: Karhujärven lauma

Arvo: taistelia

Ikä : 4,5
Väritys: Fanny on tuhkanharmaa, mutta sen vatsa on hieman vaaleampi. Mustat silmät.
Ulkonäkö: Narttu on isokokoinen ja lihaksikas. Turkki on lyhyttä, mutta paksua. Jalat ovat ehkä hieman lyhyet muuhun vartaloon verrattuna, sitä ei kyllä edes huomaa. Kuonossa Fannyllä on arpi, kyljesssä raatelujäljet.

Luonne: Fanny on välillä hieman pahantuulinen, mutta joskus ystävällisempi kuin kukaan muu. Koskaan ei tiedä, se riippuu ihan päivästä. Yleensä kyllä erittäin mukava kaikille. Fanny on erittäin uskollinen alfalle ja tottelee tuota silmä ummistamatta. Salaisuukset narttu vie hautaan asti ja lupaukset pitää/täyttää aina. Itserakkaus ei liity mitenkään Fannyyn, vaan päin vastoin. Huumurin tajuinen, mutta veljensä tavoin hieman erakkomainen.
Muuta: Fannyn äiti kuoli tuon ollessa nuori, isästään hänellä ei ole tietoa. Alpha on Fannyn läheisin sisar ja he pitivät aina yhtä, kunnes Alpha lähti pois. Koska nartun piti pitää huolta nuoremmista sisaruksistaan, hän ei voinut lähtä mukaan. Nyt, kun hän on vihdoin vapaa, etsii Alphaa käsiinsä.

Veljensä tavoin hyvin nopea lyhyilla matkoilla, loistava vaanija.
Roolipelaaja: Silver

 

------------------

 

Nimi: Battlestar

Lempinimi: Battle

Sukupuoli: uros

Lauma: Karhujärven lauma

Arvo: taistelia

Ikä : 4,5

Väritys: Battle on melkein valkoinen, mutta ei ihan. Se on enenmänkin hopean sävyinen. Toinen silmä on sininen, mutta toinen ruskea. Yksi arpi menee oikeasta silmästä vasemmalle poskelle saakka.

Ulkonäkö: Hyvin suurikokoinen ja lihaksikas. Lihakset eivät kuitenkaan näyn tuuhean turkin läpi. Yksi arpi menee oikeasta silmästä vasemmalle poskelle saakka. Häntä on aika pitkä, muuten aika sopusuhtainen.

Luonne: Battle on oikea herrasmies, vihaa tappelua ja riitoja. Osaa olla hyvin mustasukkainen, mikä näkyy enenmänkin murjotuksena kuin huutamisena. Erittäin uskollinen johtajille, mutta kyseenalaistaa usein monia asioita. Ei luota kuin tuttuihin kunnolla.

Muuta:Fannyn kumppani. Battle ei ole erityisen nopea, mutta uros on erittäin vahva. Kuulo ei ole mikään paras, mutta näkö on erinomainen.


Roolipejaaja: ETSITÄÄN uutta roolaajaa

 

--------------------

 

Nimi:Morgan

Skp:Narttu

Lauma: Karhujärvi
Ikä:7v, ei ikäänny.

Rotu:
Tundrasusi

Ulkonäkö:
Morganin saattaisi nimen kuullessaan kuvitella rumaksi, vanhaksi kyttyräselkä sudetki, mitä hän ei todellakaan ole. Morgan on vanhuutensa päiviin asti pysynyt kauniina neitokaisena. Morgan on siro ja korkea, noin 94cm. Pää ja kuono ovat kapeita ja pitkänomaisia. Häntä on pörröinen ja pitkä. Väritykseltään turkki on punaruskeaa melkein kokonaan, mutta kasvojen alua on musta, hännänpää taas valkoinen.

Luonne:
Morgan on luonteeltaan aivan erilainen kuin ulkonäöltään. Hän kieroilee, vitsailee ja nauraa räkättää kuin itse piru. Hän tykkää leikkiä muiden tunteilla ja kustannuksella, mutta tietää milloin vastassa on susi, jota ei ärsytetä. Silloin hän pysyy hiljaa, ja on tyytymätön. Morgan ei rakasta yleisesti ottaen ketään eikä mitään.

Extraa:
-Vihaa tylsiä/uhkaavia tai huumorintajuttomia susia.

-Kammoaa ahtaita paikkoja.

 

Rp: Hopeavirta1
-------------------------------------